Tervetuloa Inkan blogiin

Inkan blogissa ilmesyy Inkan sarjakuvapäivis.

Piirrän päivistä vaihtelevasti paristakerrasta viikossa joka päivään, mutta päivittäminen jää välillä junnailemaan. Mitä enemmän aktiivisia lukijoita, sitä aktiivisemmin jaksan päivitellä (siis päivittää, ei voivotella).

Koska päivis ei ole mikään loistava sarjakuvallinen saavutus, julkaisen blogissa myös muita tekeleitäni.

Viihdy!

 

Inka

 

 

Kuka ihmeen Inka?

Kuka siis olen? Olen 23 vuotias opiskelija neitokainen Helsingistä.

Harrastan sarjakuvaa ja kuvaa muissakin muodoissa, sekä kävelemistä . Sarjakuvaan tutustuin isäni kautta jo ennenkuin opin lukemaan. Isä on ollut lapsesta asti sarjakuvan kuluttaja ja postiluukusta joka viikko kolahtavan Aku Ankan lisäksi meiltä löytyi kotoa koko sarja Tinttiä, Asterixia, Lucky Lukea jne.

Nuorena harrastin lähinnä piirtämistä ja kirjoittamista. Sarjakuva yritelmät olivat tuskastuttavan tarkkoja yksityöiskohtia sisältävien, sotkuisten, jäykkien ruutujen sekamelskoja, joita yleensä valmistui pari sivua kunnes kynä lensi.

Olin jo luopunut toivosta, mutta sitten luin Hesarista Ville Rannan Sade romaanin arvostelun ja olin myyty. Toivoin kyseistä teosta joululahjaksi, sain sen, ja lamppu syttyi. Sen jälkeen olen piirtänyt enemmän, huolellisemmin ja vähemmällä paineella.

Nyt juuri opiskelen lähes täysipäiväisesti, sekä piirtelen sarjakuva päiväkirjaa pitääkseni taitoa yllä. Toivon että blogin pitäminen toimii kannustimena niinä päivinä, kun ei oikein jaksaisi ottaa kyvää käteen.

Inka